

ANSSI RANTAKOSKI
Olen 36-vuotias ammattivalokuvaaja Etelä-Pohjanmaalta.
Oman sivutoimisen yrityksen perustin vuonna 2012. Eli olen ollut alalla 14 vuotta.
Koulutukseltani olen Media-assistentti ja Valokuvaajan ammatutkinnon (VAT) olen suorittanut vuonna 2014.
Yrittäjänä olen hoitanut monenlaisia toimeksiantoja niin yrityksille, seuroille kuin yksityisille.
Yrityksille olen valokuvannut tyky-päivät, vähittäiskaupan tuotekuvia ja yrityksen kiinteistökuvauksia, kirjakuvituskuvia ja yrityksien sponsorikuvausta.
Seuroille ja yhdistyksille olen valokuvannut Korisliigan koripallo-otteluita,
B-ikäisten lentopallon alue-SM-finaalit, Kauhahiihtoa, yrittäjäyhdistyksen pikkujoulut, elokuvan kutsuvierasnäytöksen, sekä kyläyhdistyksen nettisivuille maisemakuvia ja tapahtumakuvia.
Yksitytyisille olen valokuvannut erilaisia perhejuhlia kuten syntymäpäiviä, hautajaisia, kihlajaisia, ristiäisiä, valmistujaisia ja muita juhlia.
Olen myös videokuvannut koulutuslinjan esittelyvideon, marjatilan esitelyvideon ja vähittäiskaupan joulukampanjavideon.
Yritystoiminnan lisäksi olen toiminut lasten mediapajan ohjaajana.
Teoksia esillä näyttelyissä:
01.12.2019-31.01.2020
''40 vuotta Kauhajoen kamera seuran taivalta juhlanäyttely''
Hella Galleria, Valkoinen puu, Kauhajoki
Valokuvat mediassa:
13.01.2021
Lumimyräkkäkuva Karijoelta. Yle Pohjanmaan uutiset.
Referenssit:
Yhdessä työtä kohti -koulutuksen mainosvideo 2020, Etelä-Pohjanmaan Opisto.
Tuhkasaaren mansikkatila mainosvideo 2020, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.
Joulukampanjavideo 2018, Ekokauppa Mirtelo.
